Politiikkaa

Jahas, tämänkin blogin päivityksistä on melkoisesti aikaa. Kaksi edellistä (ja ainoat) postaukset ovat yllättävän ajankohtaisia edelleen, ja voin melko huoletta antaa niiden jatkaa olemassaoloaan.

Noiden postausten jälkeen ei poliittisella kentällä ole hirvittävästi tapahtunut merkittäviä muutoksia - aiheet ovat toki vaihtuneet, mutta politiikka on edelleen yhtä mielivaltaisen järjetöntä peliä kuin ennenkin.

Tasa-arvoinen tai sukupuolineutraali avioliittolaki sai suurta huomiota nyt loppuvuodesta 2014. Asia on itselleni niin selkeästi positiivinen, että sen vastustajien tervejärkisyys on aika kyseenalainen. Jotenkin politiikka muuttaa kaiken mielipideasioiksi, vaikka tässäkin on kyseessä ihmisoikeudet - ja vieläpä kansainvälisellä tasolla.

Kansalaispalkasta on ollut puhetta. Vihreät ovat julkaisseet uuden kustannusneutraalin negatiiviseen tuloveroon perustuvan mallinsa, joka on ehkä hyvä ensiaskel oikeaan suuntaan, mutta ei loppujen lopuksi saavuta paljoa muuta kuin turhan byrokratian purkua. Lisäksi siinä tulonjakomalli on paikoitellen jokseenkin järjenvastainen.

Ansio- ja pääomaverotuksen erolle ei ole tapahtunut mitään positiivista näiden postausten välissä. Toivoisin edelleen niiden yhdistyvän yhdeksi kaikenkattavaksi progressiiviseksi veroksi. Olen edelleen pehmeän tulokaton kannalla, vaikkapa miljoona vuodessa - tämän ylittävistä tuloista voitaisiin periä vaikkapa se 90% vero.

Yritysten veropakolaisuus täytyy saada kuriin, mutta tämän ongelman ratkominen vaatinee jotain muuta kuin yksinkertaisen intuitiopohjaisen ratkaisun. Verokeplottelut ovat merkittäviä ja syövät kohtalaisen paljon rahaa valtion ja kuntien budjeteista. Yksi merkittävä ase olisi tietysti se, että työskentelyajasta riippumatta Suomessa työskentelevät maksaisivat ihan normaalisti verot Suomeen. Veikkaanpa, että tämä ei onnistuisi, mutta jonkinlainen vastaava ratkaisu siihen täytyy kehittää.

Kirkon ja valtion erottaminen etenee vähän kerrallaa, joskin ajoittain vähän omituisella tavalla. Ollaan luopumassa kirkollisverosta, mutta sen sijaan kirkolle budjetoidaan rahaa suoraan valtion kirstusta. Tätä selitellään kirkon tekemillä yhteiskunnallisilla palveluilla (hautausmaat, historiallisesti merkittävät rakennukset, lähinnä siis vanhat kirkot), jotka voitaisiin kuitenkin hyvin kilpailuttaa ja sitä kautta saada säästöjä. Monille kirkon tehtävistä on olemassa jo toimivat ei-kirkolliset vastineet.

Suomessa politiikka, byrokratia, ja sitä kautta myös yhteiskunta, laahaa teknologian kehitystä jäljessä. Tämä on tietysti odotettavissa ja jopa tietyssä määrin hyväksyttävää. Ikävä kyllä kehitystä myös aktiivisesti vastustetaan, mikä on absoluuttisen naurettavaa.

Sosiaalitukien ja -etuuksien leikkauksia tuntuu tulevan jatkuvasti. Suomen hallitsijat eivät ilmeisesti opi edes kantapään kautta. 90-luvun lamasta ei oikeasti ole niin pitkä aika. Odotettavissa on siis tämän ja ensi vuosikymmenen aikana uusi nuorten ongelma-aalto, kun säästetään aivan vääristä paikoista. Sitten niiden ongelmien ratkomiseen kuluukin taas moninkertainen määrä resursseja. Jonkun pitäisi käydä takomassa päättäjien kalloihin, että ennaltaehkäisevä työ on helvetin paljon edullisempaa kuin ongelmien hoitaminen jälkikäteen.

Jatkanen myöhemmin. Ehkä.

Yhteiskunta ja rahatalous

Tämän tekstin meinasin lähettää poliitikoille, opettajille ja muille ihmisille jotka asioihin olisivat voineet alkaa vaikuttamaan. Päädyin siihen, että sen sijasta, että päädyn spammilistoille ja tulen muuten blokatuksi (veikkaan että GMail ei hirvittävästi pitäisi siitä, että lähetän saman viestin sadoille ihmisille), laitan tekstin ensin tänne... Ihan vain että näen miten sitä kannattaa muuttaa.

Tiesittekö, että nykyinen talousjärjestelmämme pohjaa kokonaan velkaan? Samalla lainojen takaisinmaksu on tehty mahdottomaksi, sillä maailmassa ei ole tarpeeksi rahaa, jotta kaikki saataisiin maksettua pois. Toisaalta asiaa järjellä tarkasteltuna emme edes tarvitse rahaa (ainakaan nykyisessä muodossaan), sillä ongelmien ratkomiseen tarvitaan resursseja ja teknologiaa rahan asemesta. Niinpä ensimmäisen kysymyksen tulisi olla "Onko meillä riittävät resurssit?" sen sijaan, että kysyisimme "Onko meillä varaa siihen?". Tällaisella kysymyksenasettelun muutoksella pystyisimme ratkaisemaan suurimman osan ongelmistamme energiasta nälänhätään. Nämä ovat toisaalta globaaleja kysymyksiä, joihin eduskunnassakaan on paha puuttua...

Hieman paikallisemmalla tasolla: nykyinen työttömyys lienee monien tekijöiden summa. Omalta osaltaan siihen vaikuttavat koulutus, taloustilanne sekä automaatio. Helpointa on vaikuttaa kahteen ensimmäiseen. Automaatio on teknologista kehitystä, jonka käyttöönottamiseen painostaa voitontavoittelu - siihen taas ei ratkaisua saada kuin järjestelmää (ja arvoja) muuttamalla.

Automaatio (ja muu teknologinen kehitys) on siitä kummallinen ilmiö nyky-yhteiskunnassa, että samalla kun sillä saavutetaan valtavia säästöjä ja tehokkuuden kasvua, se aiheuttaa myös huomattavaa sosiaalista ahdinkoa - pääasiassa menetettyjen työpaikkojen muodossa. Tällöin "tuotantoteknisistä syistä" lomautetut tai irtisanotut päätyvät työttömyyskassaan - ja ennen pitkää joutuvat itselleen toisen ammatin hankkimaan. Samalla entinen työnantaja tienaa entistä enemmän.

Yksi taloustieteen perustekijöistä lienee se, että talous on sitä paremmalla tolalla, mitä enemmän siinä on aktiivista rahaa. Ei siis rahaa joka vain lepäilee pankkitileillä kerryttäen korkoja, vaan sellaista, jolla hankitaan tuotteita ja palveluita. Automaation aiheuttaessa työttömyyttä ja lisätessä yritysten (ja oletettavasti jo muutenkin rikkaiden) voittoja, raha kertyy yhä harvemmille kuluttajille, jolloin se myös liikkuu vähemmän. Entistä enemmän sitä siirtyy säästötileille ja sijoituksiin, josta ne yhä pienemmällä todennäköisyydellä päätyvät takaisin kiertoon.

Koulut tähtäävät opettamaan jokaiselle meistä perustiedot ympäröivästä maailmasta ja yhden ammatin - ja harvoin sitäkään kovin järkevästi. Meille tyrkytetään tietoa, jolla emme todennäköisesti tule koskaan tekemään mitään "yleissivistyksen" varjolla, ja paikalliseen opetusohjelmien muutoksiin suhtaudutaan todella nuivasti. Ammatillisiin opintoihin sisältyy aina ylimääräistä, jolla ei kyseisessä ammatissa tee mitään - jos missään muuallakaan. Samalla koulutus on varsin riittämätöntä, sillä edes työssäoppimisjaksot eivät anna sellaista tietotaitoa, jonka avulla voisi kuiviltaan aloittaa työt. Käytännöt työelämässä poikkeavat paikoittain varsin huomattavastikin siitä, mitä koulun penkillä oppii.

Ruotsin opetus on edelleen monella riippana, vaikka vain pieni osa kansasta sitä koskaan tarvitsee. Sama koskee tosin kaikkia muitakin kieliä Suomea lukuunottamatta, mutta ei liene mitään järkeä pakottaa ihmisiä opiskelemaan jotain hyödytöntä. Valinnanvapaus kunniaan - olkoon sitten vaikka koulun tai vanhempien valinta. Järjettömintä on kuitenkin se, että ruotsia täytyy opiskella kaikilla opintoasteilla.

Usein tähän käytetään perusteluna sitä, että Suomi on kaksikielinen maa. Kun tarvitaan lisää perusteluita, keskusteluun tulevat mukaan historialliset syyt - tosin sopivasti Venäjän yhtäläinen asema historiassa kätevästi unohdetaan. Kaksikielisyyteen taas voidaan vastata näin: monissa maissa on useita virallisia kieliä, jopa kansalliskieliä, joissakin reilusti yli kymmenen; mikään näistä ei kuitenkaan velvoita opiskelemaan niitä kaikkia. Syytä on huomioida, että Suomen vallanpitäjien omituisesta päähänpinttymästä huolimatta ruotsilla ei ole Suomessa sen kummempaa käyttöä kuin millä tahansa muullakaan kielellä. Esimerkiksi itärajalla Venäjä on kielistä huomattavasti merkittävämpi kaikin tavoin.

Lahjakkaiden oppilaiden tarpeisiin on viimeaikoina kiinnitetty huomiota, mutta tilanne ei edelleenkään ole kovin hyvä. Lahjakkaasta opiskelijasta tulee helposti häiriötekijä, jopa kiusaaja, kun tunneilla ei hänelle riitä haastetta ja/tai tekemistä. Toisaalta lupaukset koulutuksen tilanteen parantamisesta ja yhtäaikaiset budjettileikkaukset tuskin asiaa auttavat... Kummallista, että tulevaisuuden tekijöistä leikataan ensimmäisten joukossa.

Rahatalouteen liittyen on merkittävä huomata, että suurin osa rikollisuudesta on rahan (tai pikemminkin sen vähyyden tai vähyyden illuusion) motivoimaa. Mikäli rahaa ei enää käytettäisi, jäisi jäljelle enää sellainen rikollisuus, jonka ratkaisisi useimmiten jonkinlainen terapia. Rahan ja rikollisuuden kytkös on muutenkin mielenkiintoinen: talousrikoksista useimmiten saa huomattavasti merkittävämmät rangaistukset kuin muun tyyppisistä rikoksista. Parhaimmillaan piratismista (elokuvien, tietokoneohjelmien, pelien ja musiikin lataamisesta ilman korvausta julkaisijalle/kustantajalle) voi saada rankemman rangaistuksen kuin raiskauksesta tai murhasta (ainakin rapakon takana).

Yhtenä, mielestäni ilahduttavan perverssinä, ratkaisuna, joka ei vaatisi valtavaa muutosta nykyiseen talousjärjestelmään ja mahdollistaisi asteittaisen siirtymisen resurssitalouteen, yhtenäisempään maailmaan ja rahasta luopumiseen, olisi kilpailukykyinen kansalaispalkka. Sen pystyy toteuttamaan paikallisella tasolla (Suomi) ja meillä on siihen jo alustavat menetelmätkin - progressiivinen verotus. Laajennetaan (ja yksinkertaistetaan) verotusta siten, että kaikesta tulosta verotetaan, oli se sitten pääoma- tai ansiotuloa, täysin samalla tavalla ja tällä yhteistulolla olisi ns. pehmeä katto, raja, jossa veroprosentti olisi aivan tolkuton, vähintään 90%. Samalla tuloihin huomioitaisiin myös työsuhde-etuudet, jotta järjestelmää olisi vaikeampi kiertää. Ulkomaiset Suomessa toimivat yritykset maksaisivat samaten progressiivista "veroa" liikevaihtoon/voittoon perustuvien toimilupien muodossa. Samalla voitaisiin luopua (tai olla luopumatta) muista verokannoista (esim. ALV). Toisaalta ALVin voisi korvata minun puolestani terveys- ja ympäristönsuojeluverolla, joka perustuisi tuotteen tai palvelun haitallisuuteen luonnolle, itselle, muille ja yhteiskunnalle.

Voin melkein kuulla sen yleisimmän vastalauseen: "Eiväthän ihmiset enää tekisi töitä!" ... Miksi heidän pitäisikään? Meillä on olemassa teknologinen tietotaito ja resurssit automatisoida merkittävä osa yhteiskuntaamme, varsinkin fyysinen ja "tylsä" työ. Toinen merkittävä vastaväite tuolle harhaluulolle on se, että varsin harvaa meistä motivoi ainoastaan raha. Olettaisin että aikaa tulisi vietettyä paljon enemmän perheen ja ystävien parissa, jos rahasta ei tarvitsisi huolehtia. Voisimme myös keskittyä enemmän "harrastuksiimme" eli asioihin joissa voimme olla luovia, tuottavia ja joissa viihdymme. Ne loput työt, joita emme vielä kykene automatisoimaan (sairaanhoito, opettaminen ja muut sosiaaliset ammatit) - ovat pääasiassa kutsumusammatteja. Muiden auttaminen on mukavaa, ja opettaminen vielä antoisampaa.

Resurssipohjaisessa taloudessa lisäksi suuri osa töistä katoaisi rahan mukana, sillä ne keskityvät pääasiassa talouden ja rahan manipuloimiseen. Pankit, vakuutuslaitokset ja vastaavat instituutiot katoaisivat myös historian hämäriin.

Tässä ajatuksia, joita syntyi tutustuessani Zeitgeist-liikkeeseen ja Venus-projektiin. Venuksen sivut ovat englanniksi. Suosittelen materiaaliin tutustumista lämpimästi kaikille - Zeitgeistiin tutustuessa kannattaa antaa hieman löysää pinnalle, sillä ajoittain siellä törmää kaikenlaisiin hörhöihin. Liikkeen perustaja on nimittäin itsekin melkoinen salaliittosekopää, mutta ajatus ja teksti ovat siitä nykyisin onneksi jo paremmin erillään. Jos lukeminen ei innosta, niin Zeitgeist Addendum-videon (n. 2 tuntia pitkä) voi (ja kannattaa) katsoa. Siinäkin ikävä kyllä on viittauksia salaliittoihin, mutta muuten ihan asiallinen pätkä.

Maanpuolustus

OK, ihan ensiksi on sanottava, että kävin armeijan tarkoituksenani saada sieltä CE-luokka ajokorttiin. Niin tein. Mistään muusta en kummemmin välittänyt, ja palvelukseen muutenkin astuin monen vuoden lykkäyksen jälkeen. Vaikka kokemus olikin pääasiallisesti positiivinen, muutama asia jäi hampaankoloon. Kelläpä ei?

Itse maanpuolustukseen minulla ei siis ole minkäänlaista tutkimuksiin, kokemukseen tai tietotaitoon pohjaavaa kommenttia. Kaikki on omien näkemyksieni, elämänkatsomukseni ja intuitioni värittämää. Mitä muuta blogikirjoitukselta voi odottaa?

Tämän blogin ensimmäisen viestin aihe onkin suoraan YLE:n uutisista: Vihreät ehdottivat ensinnäkin puolustukseen tasa-arvoa (joka esimerkiksi Israelissa on jo käytössä) ja toiseksi vapaaehtoisuutta. Tietysti melkeinpä samantien ärähdeltiin että eihän niin voi tehdä.

Tasa-arvokysymys minusta olisi jo kauan aikaa sitten pitänyt ratkaista ottamalla kurvein varusteltu sukupuoli mukaan kutsuntoihin. Olisi ollut enemmän varaakin valkata paremmin armeijaan sopivat ja pudottaa raakileet jo aikasemmassa vaiheessa.

Kummallista minusta tässä on ensinnäkin jo Suomen maanpuolustuksen lähtökohta: aluepuolustus. Miksi ihmeessä? Mitä siellä metsässä ja laitumilla on mitä meidän pitäisi puolustaa? Mitä siellä on mitä joku muu saattaisi haluta?

Venäjä ei varmasti tarvitse pelkkää maata yhtään lisää. Heillä on vaikeuksia pitää jo olemassa oleva alueensa kunnossa. Metsääkin heillä riittää, jopa siinä määrin että sieltä tuodaan tänne tukkia. Suomi ei myöskään ole kuuluisa muista maasta revittävistä resursseista.

Strategisesti taas ainoa Venäjää kiinnostava alue saattaisi olla pohjoisin Suomi, jota kautta he voisivat kulkea Ruotsiin ja Norjaan. Norjalla nyt olisikin resursseja, mutta ne ovat pääosin merellä. Joten aika hedelmätöntä olisi niidenkään perään maitse lähteä.

Siksi kolmanneksi on turhaa kuvitellakaan että minkäänlainen aluepuolustus, minkä Suomi Venäjää vastaan kykenisi rakentamaan, olisi riittävä. Pelkästään Venäjän ilmaherruus (josta ei liene minkäänlaista epäselvyyttä kaluston määrät huomioon ottaen) ja yleistynyt paikannusteknologia tekevät melko selvää jälkeä nykyisestä tykistöön perustuvasta aluepuolustuksesta.

Muiden mahdollisten sotilasuhkien arviointi on helppoa - ympärillä ei pahemmin ole merkittäviä muita sotilaallisia uhkia. Tuskin se Pohjois-Korea jyllää Venäjän ylitse meitä tänne kiusaamaan. Samoin epäilen, että tuskin Venäjälläkään on kiinnostusta moiseen - meillä ei yksinkertaisesti ole mitään, mikä selviäisi sodasta yhä arvokkaana.

Moderni sodankäynti keskittyy pääasiassa resurssien ja sotilaskohteiden haltuunottoon ja/tai tuhoamiseen. Tässä mielessä aluepuolustuksessa ei ole mitään mieltä. Muutenkin Suomessa on aina pärjätty sissisodankäynnin keinoin. Paikalleen juurtuminen (rintamasota) ei ole meidän juttumme, eikä kuulu muutenkaan moderniin sodankäyntiin. Yksiköiden liikuttaminen on liian helppoa ja nopeaa ja liikkuvuus liian suurta.

Toisaalta vapaaehtoinen armeijakaan tuskin toimisi. Harvassa lienevät ne oman sukupolveni miehet ja naiset (ja sitä nuoremmat), jotka vapaaehtoisina lähtisivät uraa maanpuolustuksesta luomaan. Tästä syystä itse näenkin ainoana järkevänä ratkaisuna hyvin koulutetun, palkatun, varustellun ja erittäin mobiilin palkka-armeijan, jota tukisivat maanpuolustusseurat.

Lisäksi ylikansallisten puolustusorganisaatioiden synty ja niihin liittyminen lienee ainoa tapa jatkaa. Toisaalta vastustan NATO-jäsenyyttää jo pelkästään sen vuoksi, että Yhdysvaltojen viimeaikaiset sekoilut eivät luo yhtään luottamusta kyseiseen organisaatioon.

Toisaalta jonkinlaiset velvollisuudet yhteiskuntaa kohden kannattaa säilyttää, minkä vuoksi olisikin hyvä olla yleinen, puoli vuotta kestävä kansalaispalvelus. Sen voisi tehokkaasti yhdistää työelämään tutustumiseen, ja osapuolten osuessa hyvin kohdalleen sitä voisi jatkaa vuoden mittaiseksi. Itselle tällainen olisi ollut loistava mahdollisuus. "Oikean työn" vaihtoehtona voisi nuorelle (tai ei niin nuorelle... Tämä olisi myös kohtalainen vaihtoehto työttömyydelle) tarjota peruskoulutusta armeijan leivissä. Näin saataisiin myös hivenen epävirallista reserviäkin syntymään.