Jahas, tämänkin blogin päivityksistä on melkoisesti aikaa. Kaksi edellistä (ja ainoat) postaukset ovat yllättävän ajankohtaisia edelleen, ja voin melko huoletta antaa niiden jatkaa olemassaoloaan.
Noiden postausten jälkeen ei poliittisella kentällä ole hirvittävästi tapahtunut merkittäviä muutoksia - aiheet ovat toki vaihtuneet, mutta politiikka on edelleen yhtä mielivaltaisen järjetöntä peliä kuin ennenkin.
Tasa-arvoinen tai sukupuolineutraali avioliittolaki sai suurta huomiota nyt loppuvuodesta 2014. Asia on itselleni niin selkeästi positiivinen, että sen vastustajien tervejärkisyys on aika kyseenalainen. Jotenkin politiikka muuttaa kaiken mielipideasioiksi, vaikka tässäkin on kyseessä ihmisoikeudet - ja vieläpä kansainvälisellä tasolla.
Kansalaispalkasta on ollut puhetta. Vihreät ovat julkaisseet uuden kustannusneutraalin negatiiviseen tuloveroon perustuvan mallinsa, joka on ehkä hyvä ensiaskel oikeaan suuntaan, mutta ei loppujen lopuksi saavuta paljoa muuta kuin turhan byrokratian purkua. Lisäksi siinä tulonjakomalli on paikoitellen jokseenkin järjenvastainen.
Ansio- ja pääomaverotuksen erolle ei ole tapahtunut mitään positiivista näiden postausten välissä. Toivoisin edelleen niiden yhdistyvän yhdeksi kaikenkattavaksi progressiiviseksi veroksi. Olen edelleen pehmeän tulokaton kannalla, vaikkapa miljoona vuodessa - tämän ylittävistä tuloista voitaisiin periä vaikkapa se 90% vero.
Yritysten veropakolaisuus täytyy saada kuriin, mutta tämän ongelman ratkominen vaatinee jotain muuta kuin yksinkertaisen intuitiopohjaisen ratkaisun. Verokeplottelut ovat merkittäviä ja syövät kohtalaisen paljon rahaa valtion ja kuntien budjeteista. Yksi merkittävä ase olisi tietysti se, että työskentelyajasta riippumatta Suomessa työskentelevät maksaisivat ihan normaalisti verot Suomeen. Veikkaanpa, että tämä ei onnistuisi, mutta jonkinlainen vastaava ratkaisu siihen täytyy kehittää.
Kirkon ja valtion erottaminen etenee vähän kerrallaa, joskin ajoittain vähän omituisella tavalla. Ollaan luopumassa kirkollisverosta, mutta sen sijaan kirkolle budjetoidaan rahaa suoraan valtion kirstusta. Tätä selitellään kirkon tekemillä yhteiskunnallisilla palveluilla (hautausmaat, historiallisesti merkittävät rakennukset, lähinnä siis vanhat kirkot), jotka voitaisiin kuitenkin hyvin kilpailuttaa ja sitä kautta saada säästöjä. Monille kirkon tehtävistä on olemassa jo toimivat ei-kirkolliset vastineet.
Suomessa politiikka, byrokratia, ja sitä kautta myös yhteiskunta, laahaa teknologian kehitystä jäljessä. Tämä on tietysti odotettavissa ja jopa tietyssä määrin hyväksyttävää. Ikävä kyllä kehitystä myös aktiivisesti vastustetaan, mikä on absoluuttisen naurettavaa.
Sosiaalitukien ja -etuuksien leikkauksia tuntuu tulevan jatkuvasti. Suomen hallitsijat eivät ilmeisesti opi edes kantapään kautta. 90-luvun lamasta ei oikeasti ole niin pitkä aika. Odotettavissa on siis tämän ja ensi vuosikymmenen aikana uusi nuorten ongelma-aalto, kun säästetään aivan vääristä paikoista. Sitten niiden ongelmien ratkomiseen kuluukin taas moninkertainen määrä resursseja. Jonkun pitäisi käydä takomassa päättäjien kalloihin, että ennaltaehkäisevä työ on helvetin paljon edullisempaa kuin ongelmien hoitaminen jälkikäteen.
Jatkanen myöhemmin. Ehkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti